LHS Freestyle on Lahden alueen Freestyle- lasketteluryhmä!
Ryhmään kuuluu noin kolmekymmentä 10-16 –vuotiasta tyttöä ja poikaa. Ryhmällä on tällä hetkellä viisi valmentajaa.
Messilässä on harjoittelumahdollisuus mm. slopestyle -lajiin, johon kuuluu hypyt, kaiteet ja putket – eli reilit ja muut rinteeseen asennetut obstaakkelit.
Lumikaudella harjoituksia järjestetään vähintään kerran viikossa, keskiviikkoisin alk klo 18:00 Messilässä. Harjoituksissa ryhmäläiset jaetaan tasoryhmiin jonka mukaan valitaan harjoituksien suorituspaikat ja tavat. Laskutaitoa kehitetään myös kokonaisvaltaisesti erilaisilla peruslaskuharjoituksilla.
LHS Freestyle –ryhmän jäseniä osallistuu kansallisiin kilpailuihin (esim. Audi Freestyle Ski –kiertue, SM-kilpailut yms) ja LHS järjestää myös omaa kilpailu- ja sessaritoimintaa Messilässä.
Omaa leiritoimintaa on järjestetty Messilän lumikauden ulkopuolella, esim. toukokuussa Rukalla. Lisäksi ryhmän valmennustiimi koordinoi ryhmäläisten osallistumismahdollisuuksia mm. jäätikkö- ja sisälasketteluleireille Euroopassa, Suomen lumikauden ulkopuolella.
Kaikki ovat tervetulleita mukaan taitotasoon katsomatta! Tarvitset twintip-sukset ja suojavarusteet, kuten kypärän, sekä tapaturmavakuutuksen.
Mikäli vapaampi rinnelasku kiinnostaa, ota yhteyttä ryhmän joukkueenjohtajaan:
Joukkueenjohtaja:
Pete Peltola | 050 558 0090 | pete. peltola (ät) bander.com
Facebook ja Instagram:
Tykkää julkisista sivuistamme Facebookissa: https://www.facebook.com/LHSFreestyle
Seuraa Instagramissa: @LHSFreestyle
Jos liityt ryhmään tai olet muuten kiinnostunut toiminnastamme ja/tai freestyle-lajista, liity Facebook -ryhmäämme LHS Freestyle url: https://www.facebook.com/groups/LHSFreestyle/