Navigaatio

Erikoismäen kilpailut hypättiin Lahdessa - Forsström ja Larinto yleisten sarjojen voittoon

Julkaistu / 02.09.2017

Aluperin kahdelle päivälle suunnitellut kisat tiivistettiin vain lauantaipäivälle, sunnuntaille luvatun kovan sivuvastaisen tuulen vuoksi. Nuorten sarjassa hypättiin päivän kaksi kilpailua HS100-mäestä. Yhteenlaskettujen pisteiden mukaan voittoon hyppäsi Vuokatti SkiClubia edustava Rasmus Ähtävä. Ähtävä keräsi pisteitä 422,5. Päivän urakoinnin jälkeen toinen oli Jonne Veteläinen pistein 412,5 ja kolmas Lahden Hiihtoseuran Arttu Pohjola 392,5. Osa nuorisosta hyppäsi vielä illan suussa kilpailun HS130-mäestä.

Naisten sarjan voittajaksi hyppäsi Lahden Susanna Forrström ennen seurakaveriaan Julia Tervahartialaa. Forsström keräsi kahdessa kilpailussa yhteensä 368,5 pistettä. 

Miesten yleisessä sarjassa hypättiin yksi kilpailu HS100-mäestä ja toinen HS130-mäestä. Tiukan kilpailun vei nimiinsä Lahden Hiihtoseuran maajoukkuehyppääjä Ville Larinto, joka ponkaisi hienot 128,5 ja 128 metriset Lahen betonista. Yhteispistein 513,1 Larinto voitti maajoukkuekaverinsa Puijon Hiihtoseuran Eetu Nousiaisen sekä ensimmäisessä kilpailussaan talven jälkeen olleen Lauri Asikaisen. 

Tulokset kokonaisuudessaan sivulta http://www.lahdenhiihtoseura.fi/tapahtumat-kilpailut/kansallinen-makikisa-erikoismaki/?eID=225