Isä, Äiti – Huoltaja – Sponsori – Ohjaaja – Valmentaja

Kun kirjoitat Googleen hakusanan ”Urheilijan polku”, tulee esille monenmoisia versioita eri liittojen ja seurojen luomista urheilijan poluista. Jospa vaihteeksi mietittäisiinkin urheilevan lapsen ja nuoren vanhempien rooleja.

Isillä ja äideillä on oma polkunsa tallattavana lastensa harrastuksissa. Joillain polku on vähän kapeampi ja lyhempi, joillain se menee kiekkotermein ilmaistuna ”päätyyn saakka”. Kaikki alkaa, kun lapsi tuodaan ensimmäisiä kertoja harjoituksiin. Ampumahiihdossa tämä on tyypillisesti lapsen ollessa 8 – 12 vuoden iässä. Tässä vaiheessa autoa kuljettaa pääasiassa lapsen isä tai äiti.

Kun harrastus jatkuu ensimmäiseen talveen, sataa lumi ja Hälvälän ampumahiihtostadionille tehdään ladut, alkaa suksien kunnostaminen treenejä varten. Aiemmin autonkuljettaja, pyykkejä pessyt ja ruokaa tehnyt vanhempi etenee polullaan ja muuttuu yhdessä yössä huoltajaksi.

Huoltajan tittelistä on vain silmänräpäys sponsorin rooliin. Suksia pitää hankkia lisää lapsen kasvaessa. Ehkäpä myös märälle kelille tai kireälle pakkaselle tarvitaan sopivat sukset. Vanhat sauvat jäävät lyhyiksi lapsen kasvaessa eli uudet sauvatkin tarvitaan. Hiihtopukukin ylettyy vain polviin asti. Onneksi käytettyjä välineitä pystyy ainakin myymään oman seuran nettisivuilla helposti, ellei lähipiirissä ole niille käyttöä.

Tätä huoltaja/sponsori -roolia voi kestää vuosia. Jossain vaiheessa tavoitteiden kasvaessa tulee ajankohtaiseksi oman aseen hankinta. Ase joudutaan tietysti hankkimaan alkuvaiheessa vanhemman nimiin ja vasta 15-vuotiaana nuori saa siihen rinnakkaisluvan. Kun on oma ase, tulee varmasti käytyä harjoittelemassa ammuntaa ohjattujen seuratreenien ulkopuolellakin. Sponsorin tehtäväkenttään lisätään tässä vaiheessa panoshankinnat ja huoltajan rooliin liitetään asehuollot tai ainakin niiden valvominen.

Nyt omatoimisissa treeneissä isä tai äiti kantaakin jo ampumamattoja, laittelee kohdistustauluja, virittelee peltitaulut kuntoon ja seisoo kiikarin takana seuraamassa suojattinsa ammuntaa. Ollaan tultu vanhemman polulla ohjaaja-vaiheeseen, jossa saatetaan jo kohdata jännitteitä vanhemman ja nuoren välillä. Puhutaan ohjaamisen taidosta, palautteen antamisen ja palautteen vastaanottamisen vaikeudesta.

Näinkin voi käydä, kun aiemmin hyvin ampunut nuori yhtäkkiä kadottaa ”osumakasan” ja osumat ovatkin pitkin taulua missä sattuu:

Tämä keskustelu jatkuu ampumapenkalla vielä hetken, sitten kerätään tavarat ja mennään kotiin. Kotona keskustelu ei enää jatku, koska kumpikin on hiljaa loppuillan.

Ohjaaja-urheilija -taistelupari on saavuttanut pisteen, josta päästään ulos paitsi keskustelemalla perheen sisäisesti, mutta myös pyytämällä apua ja kertomalla orastaneista vaikeuksista vaikkapa omalle seuravalmentajalle. Kannustankin tunnistamaan lähestyvät ongelmatilanteet ja ottamaan rohkeasti asioita esille ajoissa. Kyllä se ”kasa” sieltä taas löytyy, kyllä ne sukset saadaan luistamaan, kyllä ne ampuma-asennot korjataan, kunhan vaan käydään perusasioita läpi osaavan ohjauksen tai valmennuksen kanssa. Yksikseen ei perheiden tarvitse jäädä pohtimaan ulospääsyä kriiseistä, joita väkisinkin joskus tulee.

Ampumahiihtojaostossa olemme pyrkineet vastaamaan näihin haasteisiin rekrytoimalla merkittävästi lisää päteviä valmentajia. Vuosia LHS:n ampumahiihtoa kannatelleet Jari Karinkanta ja Mika Haapoja jatkavat edelleen. Mika toimii kilparyhmän ja Jari junioriryhmän vastuuvalmentajina. Mikan kavereina kilparyhmässä ovat oman seuramme olympiakävijä Olli-Pekka Peltola ja latvialainen Kaspars Kokins. Opa ja Kaspars aloittivat seuravalmennuksessa keväällä 2020.

Junioriryhmän valmennustiimiin liittyi Pasi Hakala KKV:stä pari vuotta sitten ja viime viikolla saimme mukaan Henri Lehtomaan, joka itse kilpailee AAH:n riveissä. Pienen lajimme kannalta tällainen seurarajat ylittävä yhteistyö on kerrassaan upeaa.

Vanhemman polulle, kuten urheilijakin polulle on siis saatavissa apua ja tukea kunkin tarpeiden mukaan. Lajiin tutustuminen ja edelleen oppiminen voi tapahtua matalalla kynnyksellä treenien yhteydessä ampumapenkalla keskustelemalla, kyselemällä ja osallistumalla tai toisessa äärilaidassa voi vanhempi osallistua esimerkiksi perustason valmennuskurssille. Ei ole tarkoitus, että heistä tulisi seuravalmentajia tai lastensa pitkäaikaisia huippuvalmentajia, mutta osallistuminen ja läsnäolo nuoren harrastuksissa palkitsee varmasti molempia. Jokainen toimii tietysti omien intressiensä, tavoitteidensa ja ajankäyttönsä mukaisesti.

Jos ohjaaja-vaiheessa oleva vanhempi on perehtynyt hiukan enemmän lajiin, niin perheen sisäisistä omatoimisista harjoitteista saadaan enemmän irti. On ihan eri asia omatoimisestikin seurateenien ulkopuolella harjoitella ammuntaa kuin ammuskella. On eri asia hiihtää kuin hiihdellä tai on aivan eri asia hypätä mäkeä kuin ”lähteä vähän hyppimään”. Ensin mainitut vievät kehitystä eteenpäin suunnitelmallisesti ohjattuna. Jälkimmäiset ajankulut ovat muuten vain mukavaa korvien välin tuulettamista, tarpeellista toki sekin.

Kauniiksi lopuksi, vaikka ampumahiihtojaostossamme on osaava valmennus ja valmentajien määrä hyvällä tasolla, niin vanhempien rooli on tärkeä lastensa harrastuksissa. Jaostomme toivottaa vanhemmat tervetulleiksi osallistumaan harjoituksiin; lipastamaan, virittämään tauluja, kiikaroimaan ja sitä kautta pääsemään sisälle lajiin tai jopa osallistumaan liiton järjestämiin perustason koulutuksiin. Rohkeasti jutulle vaan!

Ampumahiihtoterveisin,

Matti Huikko

AH-jaosto