Navigaatio

Lahden Hiihtoseuran mahtimies on poissa

Julkaistu / 28.05.2015

Lahden Hiihtoseuran kevätkokouksen jälkeen kantautui suruviesti keskuuteemme kuultuamme Ilkka " Igor " Tiilikaisen kuolemasta. Kokousväki hiljeni totaalisesti ja suru ja hämmennys valtasi kaikkien sydämet. Viesti tuli niin yllätten ja voimalla vasten kasvojamme. Ystävä ja hiihtourheilun mahtimies oli poissa.


Ilkka teki työtä seuramme eteen vuosikymmeniä ja tämä työ oli suuri osa hänen elämäänsä. Hän oli pitkäaikainen jäsen  ja varapuheenjohtaja Lahden Hiihtoseuran johtokunnassa sekä Salpausselän kisojen järjestelytoimikunnan puheenjohtaja monien vuosien ajan. Ilkka sai omalla olemuksellaan ja esimerkillään kisojen vapaaehtoiset motivoitumaan ja tulemaan vuosi vuoden jälkeen uudelleen. Hän oli aina valmis  ottamaan vastuuta eikä pelännyt mitään tehtävää. Hänen sovitteleva ja positiivinen elämänasenteensa ratkaisi monia kiperiä tilanteita.


Suomen Hiihtoliittoa hän palveli johtokunnan jäsenenä ja varapuheenjohtajana. Hänen vastuualueensa oli mäkihyppy ja yhdistetty ja hän toimi myös Finnjumping ry:n puheenjohtajana.


Hänet oli palkittu monesti. Palkitsemisista mainittakoon Lahden Hiihtoseuran ansiomerkki, Suomen Hiihtoliiton Kultainen ansiomerkki ja kulttuuri- ja opetusministeriön myöntämä Suomen liikunnan ja urheilun kultainen ansioristi.
Ilkalta jäi meille niin isot saappaat, että niille ei löydy heti täyttäjää.

Igoria kaivaten,

Hiihtoseuran väki

 

Kirjoittanut: Lahden Hiihtoseuran puheenjohtaja Juha Viljamaa