Navigaatio

LHS Alpin vanhemmat kilpailunjärjestämiskoulutuksessa

Julkaistu / 29.12.2017

LHS Alppi järjesti joulukuun alussa koko jaoston yhteisen ensilumenleirin Rukalla.  Ryhmistä mukana olivat kaikki alpin junioriryhmät U8 ryhmästä aina U16 ryhmään. Leirin tavoitteena oli lumituntuman lisäksi myös kasvattaa LHS henkeä ja tutustuttaa junioreita sekä perheitä keskenään. Leiriohjelmassa oli normaalien harjoitusten lisäksi myös yhteisruokailua ja keilausta.

Myös vanhemmille oli leirillä järjestettyä ohjelmaa ja 15 innokasta vanhempaa ja valmentajaa osallistui Ski Sport Finlandin kilpailunjärjestämiskoulutukseen. Koulutuksesta vastasi Ski Sport Finlandin koulutus- ja seurakoordinaattori Ökö Heikkala.

”Tällä hetkellä LHS Alpilla on n. 20 kilpailunjärjestämiskoulutuksen käynyttä henkilöä, se auttaa meitä merkittävästi saamaan jatkossa isompia alppihiihtokilpailuja järjestettäväksemme. Luulen että kovinkaan monella, jos millään suomalaisella alppihiihtoseuralla ei ole yhtä paljon koulutuksen käyneitä kilpailunjärjestäjiä” toteaa lajipäällikkö Janne Reimari.

”Meillä on todella paljon motivoituneita ja innokkaita vanhempia mukana toiminnassa ja he ovat elintärkeitä seuratoiminnan kannalta, hienoa nähdä, että näin moni osallistui koulutukseen ja, haluaa olla mukana toiminnassa. Jatkamme itse koulutusta käyttämällä vanhempia myös omissa Messilä Cupin osakilpailuissa, näin vanhemmat saavat hyvää harjoitusta kilpailuun liittyvistä tehtävistä ennen kauden isompia kilpailuja” jatkaa Reimari.

Tällä kaudella LHS Alppi järjestää Masters cup:n osakilpailun Messilässä sunnuntaina 21.1.2018 sekä ES-Alpin aluemestaruuskilpailut Himoksella yhdessä KHS:n kanssa 6.-8.4.2018

alppi1.jpg

alppi3.jpg

alppi2.jpg

alppi5.jpeg