Hei kaikki Lahden Hiihtoseuralaiset,
Kirjoitan tätä valtakunnallisena seurapäivänä ja tietysti Lahden Hiihtoseuran puna-valkoinen paita päällä, seuramme värejä tunnustaen.
Viestintä on yksi urheiluseurojen keskeisimmistä toiminnoista. Sen huomaa siinä vaiheessa, jos sitä ei ole tai jos se epäonnistuu. Kysymys ”miksi minulle ei ole kukaan kertonut” on meille kaikille hyvin tuttu. Elämme vielä sellaista aikaa, että meille keski-ikäisille tuntuu joka päivä putkahtavan tietoisuuteen joku uusi tapa viestiä. Viestintäkanavia on siis enemmän kuin tarpeeksi.
Seuramme nettisivut ovat olleet pitkälti tiedon hakemista varten. Haluaisin niiden myös viestittävän kaikesta siitä aktiivisesta toiminnasta, jota seurassamme joka ainut päivä ja viikko tehdään. Tästä lähtöasetelmasta esitin seuramme jaostojen puheenjohtajille, että alamme kertoa vuorotellen seuramme toiminnoista kertovaa blogikirjoitusta täällä seuran nettisivuilla. Päivitämme siis vuorotellen vuoroviikoin tällä samalla palstalla jokainen omasta näkökulmastaan kuulumisia. Kukin jaosto omasta näkökulmastaan ja minä seuran hallinnon näkökulmasta.
Syksy on alkanut hyvin tiiviillä aikataululla. Kaikkien huulilla oleva korona ei juuri ole hiljentänyt seuratoiminnan kiihkeää rytmiä. Seuraamme tietysti päivittäin valtiovallalta tulevia ohjeistuksia ja sopeutamme toimintaamme sen mukaisesti niin täällä toimistolla, kuin tässä ympärillä olevassa urheiluyhteisössäkin.
Salpausselän Kisojen uudelleen organisoitumisessa on riittänyt melkoisesti rutistettavaa. Paluu vanhaan toimintamalliin, missä Lahden Hiihtoseura järjestään Kisat on hyvin pitkällä. Tämän paluun vanhaan malliin teemme yhdessä Suomen hiihtoliiton kanssa, joka omistaa Kisojen järjestämisoikeudet kansallisena lajiliittona. Yhteistyömme on lähtenyt erinomaisesti liikkeelle. Täällä seuran toimistolla hoidetaan Kisojen käytännön järjestelyjä kiivaaseen tahtiin.
Slogan: ”Salpausselän Kisat järjestää Lahden Hiihtoseura yhdessä Suomen hiihtoliiton kanssa” tulee olemaan se viesti, jolla menemme tätä seuraavaa kolmen vuoden periodia, joka huipentuu Salpausselän kisojen 100-vuotisjuhlakisoihin vuonna 2023.
Lahden kaupunki on erittäin suuressa roolissa tapahtuman järjestelyissä tässä uudessa organisaatiomallissa, kuten aina ennenkin. Kaupungin liikuntatoimi hoitaa olosuhteet, jotka ovat heidän hoitaminaan aina maailmanluokkaa. Kaupungin valtuustokin myönsi kokouksessaan järjestelyorganisaatiollemme keväällä 150.000€ vuosittaisen tuen tälle kolmen vuoden periodille. Meillä on siis hyvät lähtökohdat Salppurin Kisojen onnistumiselle.
Yksi mutta on kuitenkin matkassa. Salppurin Kisat eivät tule mitenkään järjestettyä ilman seuramme satoja vapaaehtoisia. Toimistosta käsin niiden organisointi on täysi mahdottomuus. Tarvitaan teitä innokkaita talkoolaisia, jotka jaksatte pyyteettömästi tulla hymyillen toimipisteellenne ja tehdä sen ratkaisevan tärkeän oman panoksensa Kisojen onnistumiseksi.
Nyt kun rakennamme tätä ”vanhaa” uutta Salppurin organisaatiota tarvitsemme teistä jokaista vapaaehtoiseksi. Kaikille varmasti löytyy kisaorganisaatiosta mielekästä tekemistä. Käy ilmoittautumassa tästä linkistä ja varaa aika 22.-24.1.2021 jo nyt kalenteriisi.
Syysterveisin
Janne Marvaila
Toiminnanjohtaja
Lahden Hiihtoseura ry