Navigaatio

Puijon Hiihtoseura hyppäsi joukkuemäen Suomen mestariksi

Julkaistu / 06.10.2018

Puijon Hiihtoseuran nelikosta Ilkka Herola, Eetu Nousiainen ja Henri Kavilo keräsivät kahdella hypyllään jokainen yli 200 pistettä, joista Nousiaisen 251 pistettä olivat koko kisan korkeimmat. Yhdistetyn nuorten maajoukkueen Jesse Pääkkönen täydensi nelikon kelposuorituksillaan. Puijon Hiihtoseuran kokonaispisteet olivat 832.5.

"Kyllähän se hyvältä tuntuu joukkuekultaa voittaa. Kyllä siinä (joukkuekisassa) tulee erilainen fiilis, siinä joutuu periaatteessa kannustamaan muitakin, kun henkilökohtaisella puolella, kivaa vaihtelua ja erilaista", totesi hymyilevä Nousiainen.

”Vähän oli hätäistä toimintaa itsellä, olisi sitä paremminkin voinut vetää. Mutta onneksi on tuommoinen Eetu tuossa paikkaamassa, niin voi vähän epäonnistuakin, eikä ole ihan peli pelattu”, mietti Kavilo ja kehui iloisena joukkuekaveriaan Nousiaista.

Toiseksi kilpailussa hyppäsi Ounasvaaran Hiihtoseuran joukkue kokoonpanolla Olli Salmela, Wille Karhumaa, Waltteri Karhumaa ja Andreas Alamommo. OH:n joukkue keräsi 792.5 pistettä. Kolmannella palkintopallilla seisoivat Lahden Hiihtoseuran edustajat Frans Tähkävuori, Mico Ahonen, Arttu Pohjola ja Niko Kytösaho. Pohjolan ensimmäinen hyppy hylättiin tornissa tapahtuneen sääntörikkomuksen vuoksi.

SM-kisat jatkuvat yhdistetyn henkilökohtaisella kilpailulla lauantaina ja mäkihyn henkilökohtaisilla mestaruuskilpailuilla sunnuntaina.

Tulokset kokonaisuudessaan

Nousiaisen ja Kavilon haastattelu facebookissa

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voit käyttää sivustoamme parhaalla mahdollisella tavalla.