Navigaatio

Tervehdys ensilumen ladulta - LHS Blogi 49/2020

Julkaistu / 01.12.2020

logo-lhs_mtk-227px.png

Onpa hienoa, kun kaupungin liikuntatoimi lumetti ensilumenladun taas kerran jo marraskuussa hiihdettäväksemme. Kävin itse hiihtämässä viime keskiviikkona ensimmäistä kertaa ja latu oli aivan erinomaisessa kunnossa. Hiihtäjiä riitti koko ympyrän matkalta kahteen suuntaan ja sopu säilyi. Vastaan tuli monta tuttua naamaa ja kaikilla oli iloinen ilme kasvoilla. Pitkä hiihtokauden odotus palkittiin.

Syksy on ollut toimistolla hyvin kiireistä aikaa. Olemme saaneet tehdä monenmoisia suunnitelmia tulevan talven suhteen useaan kertaan, eikä ollenkaan vähiten koronapandemian vuoksi. Tämä koronavirus, joka tällä hetkellä aaltoina kiertää ympäriinsä, tekee monen elämisen ja harrastamisen hankalaksi. Ohjeistuksia tulee usealta eri taholta ja eri alueilla on erilaisia malleja toimia. Tämä on täysin ymmärrettävää, sillä keväällä koettu koko maata koskenut poikkeustilalaki ei ollut mukava kenellekään.

Nyt kun meillä talvilajien harrastajilla on kilpailukausi juuri käynnistynyt, tekee maan jakaminen erilaisiin sektoreihin toiminnasta vähintäänkin haasteellista. Vielä kun lasten ja nuorten harrastustoiminta ja aikuisten kilpailu- ja harrastetoiminta eriytetään, ollaan melkoisessa sopassa.  Kaikesta kuitenkin selvitään, kun maltetaan noudattaa ohjeita ja ennen kaikkea pidetään itsestämme ja lähimmäisistämme huolta.

Nuorten olympiapäivät (EYOF -kilpailut) siirtyivät ensi vuoden joulukuulle. Samalla kun ne siirtyivät tuonnemmaksi, meihin oltiin yhteydessä, että voisimmeko järjestää siihen samaan helmikuun ajankohtaan nuorten MM-kilpailuiden mäkihypyn ja yhdistetyn kilpailut. Jonkun aikaa asioita laskettuamme ja neuvoteltuamme kansainvälisen hiihtoliiton kanssa löysimme yhteisen sävelen. Järjestämme siis mäkihypyn ja yhdistetyn kilpailut Lahdessa ja maastohiihtäjät suuntaavat Vuokattiin.

Yhteisissä neuvotteluissa kansainvälisen hiihtoliiton kanssa kävi selväksi, että nämä nuorten MM-kilpailut ovat heille erittäin tärkeät. Meille kisajärjestäjänä viesti on tullut hyvin selväksi. Olemme erittäin luotettava ja haluttu kilpailuiden järjestäjä. Tämä pohjautuu tietysti siihen, että olemme vuosien saatossa luoneet sellaisen vapaaehtoisorganisaation, joka osaa ja haluaa järjestää maailmanluokan kilpailutapahtumia Lahdessa. Tulevana talvena tätä osaamista taas tarvitaan. Olethan mukana omalla panoksellasi näissä seuramme järjestämissä kilpailutapahtumissa. Pyydä kaverisikin mukaan, kaikille varmasti löytyy mielekästä tekemistä.

 

 

Terveisin,

Janne Marvaila
Toiminnanjohtaja
Lahden Hiihtoseura ry

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voit käyttää sivustoamme parhaalla mahdollisella tavalla.