Navigaatio

Yhdessä rinteessä - LHS Blogi 44/2020

Julkaistu / 28.10.2020

rami.jpgLahden Hiihtoseura koostuu neljästä jaostosta: mäkihyppy & yhdistetty-, maastohiihto-, ampumahiihto,- ja alppijaostosta sekä jaostoja tukevista veteraani- ja naisosastosta. Monille saattaa kuitenkin olla jopa hienoinen yllätys, että alppijaostossa on vielä suuri määrä muitakin lumilajeja.

Alppijaoston lajikirjoon kuuluu perinteisen alppihiihdon - johon sinällään kuuluu jo useita lajeja kuten esimerkiksi pujottelu, suurpujottelu ja syöksylasku, lisäksi myös freestyle ja lumilautailu. Myös näissä molemmissa laskettelun alalajissa on runsaasti eri lajivariaatioita kuten esim. skicross, halfpipe, slopestyle ja big air. Lisäksi suksilla laskettavassa freestylessä kilpaillaan myös kumparelaskussa ja hypyissä sekä lumilautailussa ratalaskussa.

Näitä kaikkia laskettelun alalajeja yhdistää siis Lahden ja Päijät-Hämeen alueella laskeminen Messilän hiihtokeskuksen rinteillä sekä Lahden Hiihtoseura ja alppijaosto. Alppijaostossa on kaikkiaan viisi iän ja aktiivisuuden mukaan jaoteltua alppihiihtoryhmää, freestyleryhmä ja snowboarders-, sekä ratalauta-ryhmä. Kaikki harjoitusryhmät toimivat säännöllisesti harjoittelemalla useamman kerran viikossa, aktiivisimmat jopa ympäri vuoden.

Perimätiedon mukaan alppijaosto, entiseltä nimeltään pujottelujaosto on perustettu kohta satavuotiaan LHS:n toimintaan jo 1960-luvulla. Ensimmäiset freestylerit liittyivät alppijaostoon 1990-luvulla ja lumilautailu tuli lajivalikoimaan noin 10 vuotta sitten. Näin ollen LHS on yksi Suomen harvoista seuroista, jossa kaikki laskettelulajit ovat yhdessä ja samassa hiihtoseurassa. Tämä luo yhteenkuuluvaisuuden tunnetta ja parantaa yhteishenkeä rinteessä. Eri lajien valmentajien välillä yhteistyö on hedelmällistä ja jatkossa yhteinen tekeminen toteutuu varmasti entistä paremmin jopa yhteisten valmentajakoulutusten muodossa.

LHS alppijaosto verkostoituu myös muiden suomalaisten seurojen kanssa. Tästä osoituksena on ollut yhteisleirit ja -harjoitukset muiden seurojen ja jopa muita kuin lumilajeja harrastavien seurojen kanssa. LHS:n alppijaosto tekee yhteistyötä myös lajiliittojen kanssa. Skisport-Finlandin Intersport-ratalaskukouluja järjestetään Messilässä, samoin kun lumilautaliiton Kids on Board -kiertuetapahtumia. 4 - 12 vuotiaat lapset oppivat lajin alkeet LHS:n hiihtokoulun Werneri-kursseilla, mistä on hyvä suunnata sellaisen lajin pariin mikä aloittelevaa laskijaa eniten kiinnostaa. Monipuolinen ja vauhdikas lajivalikoima tarjoaa reipasta menoa, josta päättäväisyydellä voi nuorisourheilun kautta kehittyä vaikkapa huippu-urheilijan ura.

Yhteistyötä tehdään myös Lahden koulujen kanssa. Esimerkiksi Liikkuva lukio-edustajan kanssa on helppo suunnitella laskettelupäiviä ja lajiin tutustumisia. Samoin yläkouluryhmän kasaan saaminen yhdessä Lahden seudun liikunnanopettajien kanssa on onnistunut hyvin.

Lumikauden loppupuolella myös LHS:n juniorimaastohiihtäjille, ampumahiihtäjille, mäkihyppääjille sekä yhdistetyn edustajille on tarjottu mahdollisuus tutustua lasketteluun ja lumilautailuun. Näin tullaan tekemään myös jatkossa.

Halu tehdä laadukasta vapaaehtois- ja harrastustoimintaa leimaa kaikkia alppijaoston lajeja. LHS alppijaoston motto ja teema onkin ”yhdessä rinteessä”, eli lumilajien välinen yhteistyö ja yhteistoiminta.  Tämä luo tekemisen meininkiä ja pitää Messilän rinteet virkeinä jälleen myös alkavalla kaudella.

 

Rami Ruuska
Puheenjohtaja
Lahden Hiihtoseura ry, alppijaosto

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voit käyttää sivustoamme parhaalla mahdollisella tavalla.